Kattoturvatuotteet asennettuna

Sammaleen poisto katolta on tärkeä osa kiinteistön kunnossapitoa. Tiilikatolla sammal ja muu kasvusto, kuten jäkälä haurastuttavat tiilen pintaa ja keräävät itseensä kosteutta. Mekaaninen sammaleen poisto ja kasvustonestoaineen levitys katolle on tehokas ja hellävarainen ratkaisu katollesi.

rännien puhdistus

Miksi kattoturvatuotteet ovat tärkeitä?

Kattoturvatuotteet parantavat turvallisuutta, suojaavat rakennusta ja mahdollistavat katolla tehtävät huoltotyöt.

Hyvin toteutettu kattoturva tuo useita hyötyjä:

Turvallinen liikkuminen katolla

Kattotikkaat, kattosillat ja muut turvavarusteet mahdollistavat turvallisen kulun katolla esimerkiksi nuohoojalle, huoltomiehille ja asentajille.

Onnettomuuksien ehkäisy

Kattoturvatuotteet vähentävät merkittävästi liukastumis- ja putoamisriskiä katolla työskenneltäessä.

Suojaaminen

Lumiesteiden ensisijainen tarkoitus on estää lumen ja jään hallitsematon putoaminen katolta. Etenkin kulkuväylien yläpuolella tulisi aina olla lumiesteet. Lisäksi lumiesteet suojaavat muita rakenteita, kuten sadevesijärjestelmää äkillisistä lumi- tai jääkuorman putoamisesta aiheutuvilta mahdollisilta vaurioilta

Kattoturvatuotteiden asennus – mitä tuotteita katolle tarvitaan?

Kattoturvatuotteiden asennus suunnitellaan aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Yleisimpiä kattoturvatuotteita ovat:

Kattotikkaat

Kattotikkaat mahdollistavat turvallisen pääsyn katolle. Ne ovat välttämättömät esimerkiksi savupiipun nuohousta ja katon huoltotöitä varten.

Kattosilta

Kattosilta tarjoaa turvallisen kulkureitin katolla esimerkiksi savupiipulle tai ilmanvaihtolaitteille. Se vähentää liukastumisriskiä ja helpottaa huoltotöitä.

Lumiesteet

Lumiesteet estävät lumen ja jään hallitsematonta putoamista katolta. Ne suojaavat rakennuksen ympäristöä sekä rakenteita, kuten rännejä, kulkuväyliä ja ihmistä.

Turvakiskot ja turvakoukut

Turvakiskot ja -koukut mahdollistavat turvavaljaiden kiinnittämisen katolla työskentelyn aikana. Näitä käytetään erityisesti korkeissa ja jyrkissä rakennuksissa.


Mikäli sinulla on tarve kattoturvatuotteille ja asennukselle niin pyydä meiltä tarjous!

Usein kysytyt kysymykset

Katto olisi hyvä puhdistaa katemateriaalista riippumatta vuosittain irtoroskista esimerkiksi harjalla tai lehtipuhaltimella.

Perusteellinen puhdistus, kuten sammaleenpoisto käsittely tai katon pesu tulisi tehdä noin 3-7 vuoden välein, riippuen katemateriaalista ja kohteen ympäristöstä. Metsien lähellä sijaitsevat kiinteistöt likaantuvat nopeammin kuin puuttomilla alueilla.

Toimimme pääsääntöisesti Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla. Jos tarvitset palvelua näiden alueiden ulkopuolelle, niin voit silti pyytää meiltä tarjouksen!

Laskutamme pääsääntöisesti sähköpostilaskulla. Lasku lähetetään vasta, kun työ on hoidettu loppuun.

Emme laskuta koskaan etukäteen. Pienempiä töitä, kuten rännien puhdistuksia voit halutessasi maksaa myös pankki- tai luottokortilla.

Työn hintaan vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa:

  • Kiinteistön koko
  • Arvioidun työn laajuus
  • Työn haastavuus (esim. katon jyrkyys ja rännien sijoittelu)

Tarkan hinta-arvion saat ottamalla meihin yhteyttä!

Kyllä, sammaleen poistaminen katolta ja rännien puhdistaminen kuuluu kotitalousvähennyksen piiriin. Verohallinnon ohjeistuksen mukaan nämä työt luokitellaan remontointiin, tarkemmin ottaen kunnossapito- ja perusparannustöihin.

Vuoden 2026 verotuksen mukaan voit saada sammaleen poistosta katolta ja rännien puhdistuksesta kotitalousvähennyksen, jonka enimmäismäärä on 1600 euroa henkilöä kohden. Työn osuudesta on mahdollista vähentää 35 %, kunhan työ on tilattu ennakkoperintärekisteriin kuuluvalta yritykseltä.

Vuosittainen omavastuu on 150 euroa per henkilö. On tärkeää muistaa, että kotitalousvähennykseen liittyvät ehdot voivat muuttua, joten suosittelemme tarkistamaan ajantasaiset tiedot suoraan Verohallinnon verkkosivuilta.

Verohallinnon kotitalousvähennyslaskurilla voit laskea, kuinka paljon saat kotitalousvähennystä vuonna 2026 maksetuista töistä.

Tulemme tekemään tilatun työn aina mahdollisimman pian. Tilanteesta riippuen aikatauluarvio vaihtelee muutamasta päivästä  muutamaan viikkoon.

Sammaleen poistossa on hyvä huomioida myös sääolojen muuttuminen.

Rännien puhdistukset ja katolla tehtävät työt onnistuvat vähän huonommallakin säällä, mutta estoaineita levitämme vain kuivalle katolle, jotta aine pääsee vaikuttamaan tarkoituksenmukaisesti.

Jäikö sinulle kysymyksiä?

Vastaamme mieluusti kaikkiin sinua askaruttaviin kysymyksiin. Ota meihin yhteyttä lomakkeella, soita tai lähetä sähköpostia!

Tilaa ilmainen kartoituskäynti

Ota meihin yhteyttä, niin sovitaan sinulle sopiva ajankohta kartoituskäynnille. Sen pohjalta laadimme tarjouksen juuri sinun tarpeisiisi.

cleanor oy tilaa ilmainen kartoituskäynti
Ota yhteyttä

Täytä lomake ja pyydä ilmainen hinta-arvio

Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä viimeistään muutaman arkipäivän kuluessa. Voit myös aina soittaa tai lähettää meille sähköpostia!

Lähettämällä hyväksyt yhteydenoton ja tietosuojaselosteen.
Kiitos lähetyksestä! Olemme yhteydessä muutaman arkipäivän kuluessa!
Hups! Jotain meni vikaan. Yritä uudelleen!